Kaikki yhdessä
Aamu alkoi normaalin tiimipalsun sijaan koko luokan yhteisellä videotapaamisella. Se on aina vähän jännittävää liittyä linjoille, mutta joka kerta se on kyllä sujunut ihan ongelmitta. On myös mukavaa nähdä muita luokkalaisia ja (salaa) kurkistella miltä kaikkien kotona ehkä näyttää! Fokukseni on aina olennaisessa.
Tosiaan tänään purettiin eri aiheita seksuaalisuus- teeman ympäriltä ja oikein näppärästi lähes kaikki saivat esitykset kaikkien nähtäville. Kokonaisuudet olivat pääosin hyviä ja selkeitä ja keskusteluakin syntyi jonkin verran. Ei ehkä ihan niin paljon kuin livenä, mutta hyvin kuitenkin.
Meitä itseämme vähän harmitti työstää esitystä PowerPoint muodossa, sillä aktiivisesti vastustamme sitä, mutta saimme muilta kivaa palautetta ja olimme itsekin lopulta ihan tyytyväisiä aikaansaannokseemme. Provosoiva alku herätti juuri sellaisia tunteita kuin toivoimmekin, jes!
Päivä päättyi yhteisiin ”viikonloppuja”- toivotuksiin ja vuorotellen tyypit poistui linjoilta. Niin teen minäkin nyt eli hyvää viikonloppua ja tiistaina palataan taas!
Ruska

Kotitoimistoni mahtuu yhdelle hyvin pienelle pöydälle☺️ |
Kommentit
Lähetä kommentti