Klubbailua, aurinkoa ja iltapäiväjumit

Moimoimoi!

Tänään oli taas tiistai, joka tuntui maanantailta. Toisaalta taas maanantai- vapaat ovat omalla kohdallani poistaneet sunnuntai- iltoihin ennen liittynyttä ankeutta. Tiedä sitten mikä viikonpäivä on enää mikäkin ja onko se sitten huono juttu vaiko eikö.  Iha hyvä, vähä paha.

Aamu alkoi klubbailulla eli Klubitalolla mulla ja Moonalla, kun taas Sarppis ja Kiia starttasivat Lahtisilta. Heillä aamu oli ilmeisen rauhallinen, toisin kuin meillä. Moonalla siis jäi avaimet kotiin sisäpuolelle, kun hän oli jo ehtinyt  ulkoistaa itsensä sieltä. Mutta äkkiäkös Monski maratoonasi itsensä bussiin ja ihan ajallaan oltiin mekin paikalla!

Aamupäivä vierähti keittiöhommissa ja toimiston muistilappujen keskellä. Tämä toinen kerta Klubitalolla konkretisoi meille silloin viime viikon torstaina kerrottuja asioita ja oli mukavaa päästä sisään porukkaan itsekin! Taas kerran oli hyvä mieli lähtiessä <3

Koululla ruokaa ja porukalla jumittamista. Me siis ihan oikeasti vaan istuttiin reilu tunti ympyrässä ja kukaan ei saanut mitään aikaan. Välillä puhututti asiat aika laajallakin skaalalla, mutta monta hetkeä oltiin myös hiljaa vaan. Kotiin lähtemisestäkin puhuttiin varmaan kolmeen otteeseen ennenkuin lopulta sitten liikahdettiin.

Kaikilla meillä on vähän kaikenlaiset tunteet pinnassa tällä hetkellä ja paljon kysymyksiä kouluun liittyen mielessä. Pohdimme kuitenkin, että emme viitsisi koko ajan (siltä tuntuu) valittaa tai olla naamat väärinpäin luokassa. Ollaan kuitenkin kaikki aika vitsikkäitä ja opiskeluun motivoituneita tyyppejä pohjimmiltamme, niin tuntuu kurjalta olla näin jumissa. Teemme kuitenkin porukalla parhaamme ja yhdessähän näitä tuntoja on hyvä purkaakin välillä. Eikä meillä nyt ihan joka sekunti ole ärsytyskäyrät koholla, vaan mahtuu niitä naurunremakoitakin sinne väleihin. Ja hyvä niin.

Huomenna aiotaan saada paljon asioita aikaan ja torstaina onkin sitten spessumessupäivä! Ei oo oikeasti messut, mutta luentoasiaa ilmeisesti kylläkin. Saas nähdä sitten mitä tapahtuu, nyt kuitenkin ulkoiluttamaan päätä pakkasilmaan!


Ruska


Ihana näppis kerrankin! <3333




Kommentit

  1. Voisitte lienee avata näitä jumeja ihan yleiseenkin keskusteluun. Muutkin saattavat olla aivan yhtä jumissä. Minä myös. MIkä mättää?

    Anu

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihka oikea maanantai

Vielä oikeampi tiistai

Kraalin marja ja muita tärkeitä.