P niinkuin perjantai ja V niinkuin viikonloppu!
Elikkäs siis tänään pureuduimme viimeinkin eri tiimien itsenäistyviin nuoriin ja heidän uusiin koteihinsa sisältöineen. Mielikuvitusnuoret olivat hyvin erilaisia keskenään, ihan jo nimistä lähtien. Oli nimittäin Teppoa, Kanelia, Kurrea ja Kalua ja yksi nimetönkin taisi olla joukossa. Monen koti kuitenkin sisälsi aikalailla samoja huonekaluja sekä käyttötavaroita. Kaikilla oli ainakin sakset, jes! Kestävä kehitys puhutti tänään(kin), kuten myös turvallisuus sekä annettujen ohjeiden lukemisen tärkeys.
Kuten aiemmissa blogiteksteissä jo taidettiinkin mainita, niin meidän tiimille tämä tehtävä ei varsinaisesti tuottanut ahaa- elämyksiä, kaikki kun asumme omillamme ja ymmärrämme rahan arvon. Olemme kuitenkin tyytyväisiä lopputulokseemme ja vaikka Prismassa silloin tiistaina meinasikin jaksaminen loppua, niin teimme ainakin perusteellista tutkimusta ja tarkkoja laskelmia!
Iltapäivällä saimme uuden viikkotehtävän, jossa pääsemme seurailemaan eri medioita ja miten niissä käsitellään nuoria, kehitysvammaisia sekä ikääntyviä ja heitä koskevia asioita/ teemoja. En lainaa nyt sen tarkemmin Iiroa tähän (vaikka haluaisin!), mutta pääsemme ainakin lukemaan! Niitä puretaan sitten ensi viikon lopulla porukalla.
Nyt kuitenkin syvä huokaus ja kahvikupin äärelle, viikonloppu alkakoon! Moi!
Ruska

![]() |
| Kas tässä loppukevennys! |

Kommentit
Lähetä kommentti