Kaneli, kirpparit ja kyseenalaisia koristeita


Aamulla Moona jo varoitteli, että tänään tulee jokin hassunhauska tehtävä. Suhtaudun näihin aina ennakkoluuloisesti.
Saimme tehtäväksi pohtia, mitä kaikkea lastensuojeluyksiköstä omaan kotiin muuttava tarvitsee, kun budjetti on 1500 euroa. Alkuun meillä oli koulussa varsin hauskaa, kun pohdimme Kanelin kodin sisältöä. Vaan pelkäksi pohtimiseksi tämä tehtävä ei jäänyt, sillä kun ostoslista oli valmis, lähdettiin kiertelemään paikallisia kirpputoreja, jotta voisimme "hankkia" suunnittelemamme tavarat.

Niitä kirpputoreja ja kauppoja kierrettiin sitten pari tuntia, eikä lopuss enää paljoa naurattanut. Saimme kyllä kaiken, mitä pitikin. Enemmänkin, Kanelin kodissa on tuoleja enemmän kuin lautasia. Mitään sen suurempaa valaistumista ei tainnut kukaan tehtävän aikana kokea. Tavarat maksaa, eikä tuhat ja viisisataa ole paljoa rahaa. Omaan kotiin tarvitsee myös paljon kaikkea, etenkin jos mitään ei ole valmiiksi. Tämäkin kyllä tiedettiin, omassa kodissa kun ollaan kaikki jo hetki asuttu.

Huomenna kootaan tämän päivän kuvat ja ajatukset esitykseksi perjantaita varten. Odotan jo, millaisen sohvan ja ruokapöydän muut ovat löytäneet.

-Late

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ihka oikea maanantai

Vielä oikeampi tiistai

Kraalin marja ja muita tärkeitä.