KaksnollaKaksnolla. TjugoTjugo. TsukuTsuku.
Onhan tämä ihan hirveän jännittävää tämä uuden blogin ja uuden startin alkupärinät.
Mutta ilmassa on vain hyvää pärinää. Käytän tätä hieman kulunutta lausahdusta "uusi vuosi, uudet kujeet". Vuosi on toki uusi, mutta kujeet jatkunevat samanmoisina kuin aina ennenkin, nyt vain eri kokoonpanoilla.
Tiimijaot pistettiin eilen uusiksi ja en voisi olla iloisempi Lounatuulen ja Frendien yhteenliimautumisesta, siitä nimikin LounasFrendit eli Lounarit. Ollaan ystäviä ja pidämme ruoasta. Täydellistä, etten sanoisi. On hyvä fiilis tästä tiimistä, tästä keväästä ja varovaisesti voin jo sanoa, että siintävästä valmistumisesta myös.
Eilen ihmeteltiin toisiamme ja kävimme läpi top-jaksoja (tuntuu, että top-jaksosta on jo ikuisuus. Loma on selkeästi tehnyt tehtävänsä ja hyvä niin). Tänään sitten perehdyttiin tulevaan tutkinnon osaan, joka on siis "Osallisuuden tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen". Omasta henkilökohtaisesta mielestäni se tuntuu pikkuisen iisimmältä kuin mitä aiempi tutkinnon osa oli, mutta katsotaan nyt kun laatikoita sitten taas rupeaa hensuun availemaan, että kuinka simppeli se loppupeleissä onkaan. Paljon on taas sisältöä boxeissa, mutta onhan tässä paljon jo kyllä opittu ja nähtykin. On hyvä fiilis ja motivaatiokin tuntuu olevan kohdillaan. On ihanaa, kun kallukalenteriin saa taas päivämääriä ja täytettä. Tuntuu, että olen taas kartalla, kun aika pitkään heiluin jossain kartan reunuksilla tai täysin kuutamolla. Kuutamo on ihan jees, mutta jos sinne jää liian pitkäksi aikaa seilaamaan alkaa se vähän syödä päätä.
Nyt on hyvä ja hyvillä mielin uuteen tiimiin tutustumista ja juurtumista. Minä pidän!
- Monkelo
![]() |
| Tässä on tabula rasa. |
![]() |
| Tässä me käydään läpi lootia. |
![]() |
| Tässä Kiian kahvimuki, joka saattaa mystisesti kadota jossain kohti. |



Kommentit
Lähetä kommentti