”Ja sit sä oot jumissa metsässä niiden työkavereiden kanssa, etkä pääse pois..."

Kello on yhdeksän ja puhelin soi, on taas aika ottaa videoyhteys tiimiin. Täytyy kyllä myöntää, että nyt kun kaikki on epävarmaa ja sekavaa, niin tiimin näkeminen on muuttunut ensiarvoisen tärkeäksi. Kummasti arki, rutiinit ja tuttujen kanssa juttelu rauhoittaa ja piristää. Olemme kyllä kaikki tuntuneet sopeutuvan tilanteeseen varsin hyvin; videopuhelut toimivat kouluhommiin ja vapa-ajan ihmissuhteiden ylläpitoon.

Aloitimme pohtimalla luontoa, sen mahdollisuuksia, sen tuomaa hyvinvointia, sekä elämää noin muutenkin.
Meillä on kaikilla aika samantyyliset mielipiteet luonnosta. Luontoon menemällä rauhoittuu, saa ajatuksia kokoon, ja ennen kaikkea pääsee ajattelemaan muuta kuin työtä, koulua, tai arkea.
Totesimme myös, että kun puhutaan luonnosta ja hyvinvoinnista, ajatellaan yleensä ääripäätä. Että täytyy lähteä synkkään ikimetsään metsästämään oma ruokansa, tai muuten ei "luontoile" tarpeeksi. Mutta kyllähän oma parvekepuutarha tai lähipuistossa kävelykin on hyvinvointia lisäävää, ja siinä on se luonto mukana.
Ajatuksia herätti myös se, että nykyään puhutaan todella paljon luonnosta. Jokaisen pitäisi käydä luonnossa, ihminen on vieraantunut luonnossa, luonto lisää hyvinvointia, luonto on ratkaisu kaikkeen. Vaikka eihän se näin mene, eivät kaikki nauti luonnossa oleilusta niin paljon. Meitäkin on neljä, ja kaikilla on erilainen tapa olla ja nauttia luonnosta. Joku haluaa lähteä vaeltamaan, toiselle riittää että kerrostalon pihalla on muutama koivu. Eli liiasta tuputtamisesta voi tulla tavallaan "luontoähky". Mikään hyvinvointi ei lisäänny, päinvastoin. Alkaa tulla syyllisyyttä omasta luontosuhteesta ja siitä, ettei ole tarpeeksi luontoihminen.
Emme kukaan tosin mieltäneet luontoa varsinaisesti työhyvinvointia lisääväksi. Luonto toki lisää omaa hyvinvointia, parantaa mieltä ja selventää ajatuksia, mutta niin tekee moni muukin asia.
Ajatuksemme kulkivat samantapaisia polkuja, mutta jokaisen luontoreitti oli hieman erilainen. Ja se on ihan okei.
-Late

Kun aamun palaveri oltiin pidetty, lähdettiin jokainen omalta osaltamme luontoilemaan. Itse en kauhean kauas ehtinyt, muutta kun painaa päälle. Vähän harmittaa, itse kun koen luonnossa olemisen hyvinvoinnille tärkeäksi. Kaipaan usein veden äärelle, joten nämä Launeen perhepuiston ankkalammet ovat sopiva korvike oikealle järvelle. Puistot eivät toki ihan minulle oikeaa luontoa korvaa, mutta kyllä täälläkin hieman rentoutuu. Kun taas aikaa riittää, täytyy lähteä oikeaan metsään, oikean järven äärelle. Kummasti jaksaa arkea, kun on hetken ollut yksikseen metsässä.
-Late

Olen ehdottomasti kaupunkilainen ja keskustan säpinä kiinnostaa sekä tuntuu itselle luontevalta ympäristöltä olla ja elää.

Luonto on kuitenkin myös läsnä kaupungissa ja näin ollen lähellä minua. Tykkään siitä. 

Harvemmin läkähdyn rinkan alle tai maistelen kuusenkerkkiä, mutta sitäkin useammin nautin auringonsäteistä niin sisällä kuin ulkonakin, teen kävelyretkiä sen hetken lempikengissäni, rauhoitun muuten vieraan elementin eli veden äärelle ja huomioin luonnon kauniita yksityiskohtia. Kävelyretkeni ovat rauhallisia hengittelyhetkiä ja teen niitä silloin, kun ulkona on mielestäni kiva keli.

Kevät on aina sellaista aikaa, kun ulkoiluni lisääntyy, sillä en koe olevani talviulkoilija oikeastaan ollenkaan. Minulla on aina muutenkin kylmä, joten talvella liikun pakolliset matkat, mutta en juuri yhtään ylimääräistä. 

Mutta keväällä, kesällä ja vielä alkusyksystäkin kynnys mennä ulos madaltuu todella huomattavasti ja huomaan nauttivani ulkoilmasta. Ei se noina vuodenaikoinakaan minulle mikään toinen koti ole, mutta paikka, jossa viihdyn ja joka helpottaa oloa kylläkin! 

- Ruska

Rehellisesti sanottuna luontoilu ei oikein ole minun juttuni. Luonnossa ja metsässä tulee liikuttua ainoastaan juosten tai koirien kanssa kävellen. Mutta vartavasten hengailemaan ja fiilistelemään en sinne mene. Jotenkin harmi, että luonto on tullut minulle niin kovin vieraaksi ja kaukaiseksi vaikka sydämeltäni maalainen olenkin. Olen ehkä kovasti kaupunkilaistunut. Mutta päivittäisillä lenkeillä nautin luonnosta ja auringonpaisteesta täysin siemauksin. Kuuntelen juuri siihen hetkeen sopivaa musiikkia ja fiilistelen. Se on minun tapani nauttia luonnosta ja niin saan siitä juuri sen mitä tarvitsen! Ehkä kuitenkin joskus haastan itseni ja menen retkeilemään tai vaikka telttailemaan. Olen avoin sille, mutta mitään suurempaa hinkua sinne ei ole.

- Kiia

Luontomoi!

Kun pysähtyy miettimään oikein todella kysymystä "olenko luontoihminen?" ,huomaan olevani todella kaksijakoinen. Viihdyn kotona, se kun on turvasatama ja minun näköiseni pesäkolo. Siellä on hyvä olla, näpertää ja tanssia menemään.

Mutta toisaalta nautin siitä, että kivenheiton päässä on omat metsikköni, oma salainen rantani sekä Myllysaari. En koskaan voisi asua kaukana vedestä. Se on minun elementtini ja välillä valtaa pakottava tarve vain suunnata katsomaan mitä järvelle kuuluu. Tuntuu, että minä ja järvi olemme monessa yhtä. Kun on myrsky, oma pääkin monesti poukkoilee ja tyynellä säällä taas valtaa kokonaisvaltainen rauha. Sitä on vaikea selittää, mutta koen että vesi on vahvasti minussa. Ja jos jossain kirjoitan paljon, niin se on ehdottomasti lempilaiturini tai lempipuuni juurakko. Niitä ei kukaan vie minulta pois.
Rakastan myös syksyn sieniretkiä. Niissä aika ja paikka katoaa ja monesti olen huomannut tunteja vierähtäneen kuin huomaamatta, kun on kyykkinyt suppilovahverohurmoksessa.
Niin ja mökki. Olen siitä kiitollisessa asemassa, että oikeastaan koska vain voin pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata mökille karkuun kaupungin ja arjen sykettä.

Koen luonnon niin, että se on minun rauhoittumispaikkani. Minun henkilökohtainen tilani, jossa harvoin on tilaa muille. En ole porukkaliikkuja tai edes että lähtisin kaverin kanssa lenkille. Tahdon, että minun ja luonnon suhde on vain me kaksi.

Tosin tänään kaverinani oli vähän luontovastainen englantilainen, jonka mielestä kaikki muu paitsi nukkuminen ja syöminen on turhaa. Välillä olen täysin samaa mieltä.

- Monski & Niilo